Nyt täytyy kyllä sanoa että kirjoittelu ei luonnistu ollenkaan, tuntuu että kirjoittamiset vaan kasaantuu joten tässä pieni yhteen veto viimeaikaisista näyttelyistä.

Tampereelle mentäessä minä nukuin tyylikkäästi pommiin tunnin verran, onneksi Seidi oli varannut matkaan aikaa paljon. Ai että minua kiukutti koko aamu ja Seidi on varmasti ollut yhtä kiukkuinen… Näyttelypaikka oli ahdas mutta jokseenkin kuitenkin tilava. Taksu oli Pu 2 häviten Merrille joka ansaitsi voiton. Kuulin että Merri jää ainakin pidemmälle tauolle joten VSP tuli kuin tilauksesta näyttelyiden päätös kertaan =). Rumba-kuningatar oli jälleen ROP. Hänkin aina vaan yhtä kauniina. Sitten PN 2 nappasi maisa. Jota tällä kertaa parhaassa nartussa handlasi Saana. Sitten PN 3 tuli söpöinen Ella-neiti. Ja PN 4 ylsi tällä kerralla Cerunen. Catanka-kasvattajaryhmä oli ROP ja sai KP. Taco kiidätettiinkin kera Saanan vauhdilla junnukehään jossa he eivät harmittavasti päässeet jatkoon. Mutta junnuja oli 71 joten tästä sakista on melkoinen onnenkantamoinen että pääsee jatkoon =).

Mäntsälään lähdettiin sitten ajoissa ja Taksu oli ainut vespa paikalla. Tuomarina toimi Eeva Resko joka teki debyyttiä ja siksi olisinkin toivonut että olisi ollut muitakin =).
Taco oli ROP. Nunon kehässä taasen oli muutama muukin perro paikalla ja Nuno veitikka olikin VSP, on se vaan hieno poika!! Tuomarina perroilla toimi aivan ihastuttava Elena Ruskovaara. Hän toimi myös ryhmän 8 tuomarina. Yllättäen Taksu voitti koko ryhmän, tätä en uskaltanut edes toivoa =). Ja sijoittui tässä kolmen ryhmä näyttelyssä vielä BIS 2!! Hieno päivä ja hyvät eväät ja sukulaisiakin käytiin moikkaamassa.

Sipooseen taasen lähdettiin mielellä, tulikohan navigaattoriin oikea asetie..?? =DD no onneksi tuli. Tosin siinä vaiheessa, kun käännyimme navin osoittamalla tielle en ollut aivan vakuuttunut asiasta. Näkymä oli mielenkiintoinen…  Kaatopaikka =D. Olimme kuitenkin oikeassa paikassa ja metsästys setien kilttien neuvojen jälkeen saimme autonkin hienosti parkkiin.
Nunopa vetäisi tällä kertaa EH koska oli tuomarin mielestä liian lyhyt lantioinen????? Joo oikeasti Nuno on saanut noottia pitkästä lanneosasta, mutta nämähän ovat makuasioita..vai ;) ? Vespat voitti tällä kertaa ihana Hertta neiti jonka narun päässä sainkin olla ryhmässä. Ceran tullessa toiseksi ja tuomarimme selittäessä että Cera on kaunis linjainen koira mutta tänään lihava… En voinut olla hiljaa. Totesin herra Santamäelle hymyillen, että ei, koira on oikeasti kyllä tosi hoikka. Ja tuomari setä katsoi hieman epäuskoisesti minua ja totesi kyllä tämä on hieman lihava, ja pehmeä kyljistä… Siihen totesin siihen että nämä ovat toki makuasioita joista ei voi kiistellä =D. Boogie sisko tuli kolmanneksi. Kotimatka sujui rattoisasti rennossa ja kehittävässä keskustelun meiningeissä =).

Lahteen lähdinkin viemään Ceraa junnuihin.. Juu olen hullu vapaa vkl ja minä lähden vapaaehtoisesti Ceran kanssa Terhin ja Sakun kyydillä Lahteen.
Terhin Pipsa-jenkki oli huikeasti VSP!! Onnea vielä kerran, tämä oli hieno alku päivälle. Seurasin hetken junnuja ja siirryin handleriksi vespa kehälle. Sain esittää yksityisarvostelussa Dee-deen. Toivottavasti meni edes joten kuten ;DD. Ja parhaassa nartussa vein jälleen maisasen. Rumba olikin ROP. Kuningatar menikin aika moisella energialla koko päivän =). Söpö Ella oli PU 2, Maisan tullessa heti perässä kera Dee-deen. Urokset menivätkin sitten Rollen ollessa VSP ja heti perään Veijo. Täytyy muuten sanoa että Veijosta on tullut tosi upea mies!!! Poika on niin kuvan kaunis että karvatkin nousi ihastuksesta pystyyn =). Catanka oli ROP-kasvattaja mutta tällä kertaa ei ryhmässä sijoittunut liioin Rumba eikä kasvis ryhmä, mutta aina ei voi =).
Saana ja Cera sen sijaan tekivät loistavaa yhteistyötä junnu kehässä. Sitä oli todella ilo seurata pieni hetki kehän laidalla. (Tähän väliin ettei unohdu ;) juoruilin Katariinan kanssa ja katseltiin koirien kuvia joita Katariina oli ottanut. ) Saana ja Cera pääsivätkin hienosti yhdeksän parhaan joukkoon. Onnea vielä kerran!!!!

Kiitokset kaikille kuskeille joita näissä reissuissa on ollut mukana! Erikois kiitos Sakulle joka ystävällisesti jaksoi kanssamme odotella ryhmiä, että pääsin esittämään Maisan ryhmässä *aaltoja*.

 

Mari